Millaista tukea tarvitaan partion (ja miksei siviilimaailmankin) johtotehtävissä? Minä olen ratkaissut asian itselleni luontaisella tavalla - puhumalla, puhumalla ja puhumalla. Aloittaessani uudessa pestissä koin tarvitsevani monen tasoista tukea: piirin tuntemiseen, itseni tuntemiseen sekä asioiden, tapahtumakulkujen ja tilanteiden analysoimiseen ratkaisujen tekemistä varten. Sovin eri ihmisten kanssa kahvittelu- ja muita jutteluhetkiä. Toisten kanssa on juteltu Partiopoukaman kallioilla, toisten taas kaupungin kiireisissä kahviloissa. Puhelinlinjat ja sähköpostit ovat käyneet kuumina aika ajoin. Liittymä oli syytä vaihtaa kiinteähintaiseen pakettiin hyvin äkkiä pestin alettua.

Siviilielämän sparraajani on selvimmin ollut koko elämäni ajan kummisetäni. Ei ole tarkoitus vähätellä muiden läheisten ja heidän kasvatuksensa panosta. Tyypillisesti ihmiset tarjoavat - oli kyse sitten läheisistä, työkavereista, esimiehistä tai ystävistä - omia ratkaisujaan toisten ihmisten tilanteisiin ja haasteisiin. Kummisetäni tyyli on toinen: monenkaan asian suhteen en tiedä hänen mielipidettään. Hän asettuu usein vastakkaiselle kannalle kuin keskustelukumppaninsa ja saa siten ajattelemaan asioita laajemmin. Lisäksi hänen kommenttinsa ovat hyvin osuvia, suorastaan viiltäviä. Olen oppinut, että turvallisessa ja luottamuksellisessa ympäristössä avoimella keskustelulla saatava lisäarvo omaan ajatteluun on merkittävä. Osaisinpa olla omalla persoonallani yhtä loistava aikuinen tuki omille kummilapsilleni!

Koen, että johtajanpesteissäni onnistumisiini on eniten vaikuttanut ympärilläni oleva porukka, joka koostuu itsenäisesti ajattelevista, minua omilla erityisalueillaan taidokkaimmista tyypeistä, jotka tajuavat yhteispelin voiman. Myöskään sparrareissa ei "YesMan"eistä ole mitään hyötyä. Partiosparrarini ovat vaihdelleet ajan ja asioiden myötä. Toisten kanssa juttelen viikoittain ja toisten kanssa silloin tällöin. Vuosien aikana puhelimen muistiin on tallentunut lukuisa määrä numeroita, joihin soittamalla tiedän saavani analyyttistä ajattelutukea ja rohkaisua päätöksiini. Nykyään en tulisi toimeen ilman heitä ja heidän innostustaan ja tukeaan. Useaan asiaan hieman kauempaa katsottu näkökulma avaa ihan uusia ratkaisumalleja.

Neuvonantajalla tai tukijalla on kuitenkin usein omia vaikuttimiaan toimia johtajan avustajana. Tässäkin tapauksessa vastuu on kuulijalla. On helppoa puhua taustalla omien mieltymystensä ja mielihalujensa puolesta voimakkaastikin, kun ilman virallista asemaa poliittista vastuuta ei tarvitse kantaa ja asioita selitellä, kun ne väistämättä joskus mutkistuvat. Olen ratkaissut tämän haasteen pitämällä yllä koko ajan laajakirjoista sparrarijoukkoa. Samoin yritän jatkuvasti harjoittaa tiukkaa lähdekritiikkiä. Välillä parhaat partiokeskustelut tulee käytyä niiden kanssa, joiden lompakkoon ei ole koskaan eksynyt partiolaisuudesta kertovaa jäsenkorttia.

Avoimuuden ja luottamuksen ilmapiirissä ei pidä lähteä paljastamaan salassa pidettäviä tai muuten luottamuksellisia asioita. Se on myös reilua kuulijaa kohtaan, jonka ei tarvitse pelätä jatkossa itse paljastavansa arkaluontoisia asioita edes vahingossa. Usein asioista pystyy puhumaan teoreettisella tasolla niin, etteivät salaiset yksityiskohdat leviä.

Mikä sitten sparraria motivoi? Yksi vaikutin on varmasti itselleen tärkeiden arvojen ja asioiden edistäminen. Kokemukseni mukaan sparraussuhde muodostuu usein tavalla tai toisella kaksisuuntaiseksi. Molemmat osapuolet kokevat saavansa uusia näkökulmia ja peilausta ajatuksilleen.

Vaikkeivät mielipiteet olisikaan molemmilla samoja, aaltopituus voi olla. Tästä syystä sparrareita ei voi periyttää seuraajilleen. Jokaisen täytyy löytää oman luottamuksensa arvoiset sekä omalle persoonalleen sopivat pallottelukumppanit.

Sparrarin pestiin on jatkuva avoin haku. Rinkiin mahtuu!