Näin hääsesongin aikaan on sopiva hetki kirjoittaa tunteista ja niiden vaikutuksista johtamiseen. Häiden ja polttareiden järjestäminen on kaason, bestmanin, seremoniamestarin tai muuten vaan hääparin läheisen näkökulmasta mielenkiintoinen ja haastava johtamiskokemus. Organisointitaidoista ei ole järjestelyissä mukana olevilla ainakaan haittaa.

Lähtökohtaisesti yhden parin kohdalla häät ja sitä myöten myös polttarit ovat "kerran elämässä" -tapahtuma. Molemmissa mukana olevat ovat kiintyneitä hääpariin ja heille on tärkeää saada parin tärkeät päivät täydellisiksi. Jokaisella on omat ajatuksensa täydellisyyden toteuttamisesta. Kaikki peilaavat tapahtumia omien muistojensa, näkökulmiensa ja ajatustensa kautta. Vaikka päivä on tulevan avioparin (ja se pitäisikin koko ajan muistaa), ihmiset sitoutuvat yhteiseen projektiin paremmin, kun siinä on elementtejä, jotka he kokevat itse tärkeiksi ja joista he innostuvat ja motivoituvat.

Kun hääparin hyvinkin erilaisista yhteyksistä tulevat kaverit kohtaavat, on kunnon keitos valmis. Aikaisemmin ei ole ehkä tullut tajunneeksi niitä muita parin elämään vaikuttavia ihmisiä ja että heillä on aika paljon elämää sen itselle tutuimman kuvion ulkopuolella. Jos pariskunta ei ole ollut vuosikausia yhdessä, muutos sinkkumiehestä tai -naisesta tulevaksi aviopuolisoksi ja kaikki sen tuomat muutokset voivat tulla yllätyksenä aika läheisillekin ystäville. Voi tulla ihmetyksen tunteita ja jopa pelkoa oman ystävyyden arvosta parin silmissä. Voi tarkoittamattaan tulla jättäneeksi niitä vieraimpia huomiotta. Voi liialla yrittämisellä saada omat ja muiden hermot riekaleiksi.

Aika monesta kompastuskivestä päästään, mikäli hääpari on onnistunut speksaamaan läheisilleen omat toiveensa ja halunsa järjestelyjen suhteen. Kokemuksen mukaan on parempi sanoa etukäteen ja suoraan, että hunajan myyminen ampiaispuvussa Espalla ei ole omasta mielestä parasta, mitä polttaripäivänä voisi tehdä. Tai että vaikka hääkimpun heitto on mitä ihanin perinne, sitä ei tällä hääkimpulla ja näissä häissä tulla näkemään. Ei kait ole myöskään kielletty, että hääparilta käy suoraan kysymässä, mikäli joku asia on jäänyt epäselväksi. Kyselyt polttaritoiveista on syytä hoitaa huomaamattomammin, mutta muuten suorapuheisuus on valttia.

Häähuumassa on  yksi selkeä ero verrattuna muuhun elämään. Vaikka kaikenmoiset tunteet korostuvatkin, kukaan ei varmasti tahallaan halua tehdä hääparia tai heidän muita läheisiään onnettomiksi. Normaalielämässä ristiriitatilanteissa tällaiset kysymykset voivat olla epäselvempiä. Saattaa ainakin olla paljon hankalampi ymmärtää toisten sanojen ja tekojen motiiveja. Tällöinkin pitäisi muistaa suoraan puhumisen voima. Kun asiat pitkittyvät, ne mutkistuvat - ja päinvastoin.

Tunteet ovat myös oikein suunnattuna mahtava energian lähde. Kun johtajana saa ihmiset motivoitua ja innostettua näyttämään kykynsä, ei tarvita paljon patistelua - ainoastaan vähän ohjausta, hyviä tsekkauspisteitä ja mahdollisuuksia asioiden peilaamiseen. Ainakin oman opinnäytetyön yli vuoden kestäneessä viimeistelyvaiheessa olen yllättynyt huomatessani, kuinka suuri voima tunteilla on - myös negatiivisilla. Epämotivaatio on kauhistuttavan suuri luonnonvoima varsinkin, kun sen lähdettä ei järjellä itsekään tajua tai havaitse. Se, että osaa jotenkin motivoida muita, ei tarkoita, että osaisi aina motivoida itseään.

Johtajan tehtävä on saada jokainen johdettavansa puhkeamaan kukkaan ja tavoittelemaan taivaita. Yhden kohdalla riittää abstraktien tavoitteiden asettaminen, toiselle iskevät yksityiskohtaiset tehtävälistat, kolmas haluaa väitellä jokaisesta asiasta löytääkseen varmuuden, neljännen kanssa pohditaan syntyjä syviä sähköpostilla ja viides vaatii konkreettisia esimerkkejä ja malleja. Jokainen pitää myös kohdata yksilönä ja ihmisenä: tärkeiden päivien muistaminen, kuulumisten kysyminen muulloinkin kuin se on pakollista ja tyypin omien asioiden ymmärtäminen ovat tärkeitä. (Varsinkaan viimeisissä en ole kovin taidokas, mutta olen saanut seurata mestaria läheltä.) Muutoksissa johdettavien tunteiden huomioon ottaminen korostuu. Välillä on järkevämpää antaa itse löytää muutostarve kuin vyöryttää se pakolla. Näin ainakin vapaaehtoisorganisaatiossa, jossa motivoitumista ei tunnetusti saada aikaan ainakaan rahalla.

Ketä sitten kiinnostavat johtajan tunteet? Uskon, että aidosti omana itsenään toimiminen on kaikista paras tyyli. Falskius näkyy ja tuntuu pitkälle. Johtajan vastuuseen kuuluu kuitenkin mielestäni se, että kaikkein syvimpiä ja kärjekkäimpiä tunteita ei tarjoilla johdettaville pureskelematta ja hieman rauhoittumatta. Bridezillojen kanssa kun kukaan ei halua toimia, niin ei varmasti leaderzillojenkaan. Omien tunteiden esikäsittely on syytä tehdä johtajakaverin ja muiden sparrareiden kanssa. Suoraan puhumisellakin on siis rajansa. Vastaanottajan tunteet pitää aina ottaa huomioon.

Kuten hääjärjestelyissä, myös partiossa koetaan usein vahvasti ja paljon. Tunteet eri muodoissaan kertovat, että asia on meille tärkeä. Ja onneksi se on. Käännetään tunteet voimavaraksemme ja uskotaan, että muutkin haluavat yhteiselle asiallemme vain parasta. He saattavat nähdä asian hieman eri näkövinkkelistä, mutta ei kai kukaan ilkeyttään toimi kurjasti. Sehän tästä tunteiden tuoksinnasta vielä puuttuisi.