Eräs minulle tärkeä ihminen on todennut, että kivun ja nautinnon ero on usein niin pieni, että väliin mahtuu vain ohuen ohut paperi. Apulanta on todistanut samaa: "Kivusta nautintoon on matkaa, pelottavan vähän - jos edes sitäkään." (Hiekka)

Parhaat kiksit tulevat yleensä siitä, kun venyy henkisesti tai fyysisesti äärimmilleen ja lopulta selviytyy koettelemuksesta. Omalla kohdalla mieleen tulevat joskus koetut partiotaitokilpailut. Parhaiten muistan öisen tarpomisen jonkun pohjoisnurmijärveläisen voimalinjan alla. Voimalinjahan on selkeä maamerkki ja sinänsä suunnistaminen (mahdollisesti monen yrityksen ja erehdyksen kautta) ei ollut enää siinä vaiheessa se vaikein juttu. Maasto oli kuitenkin suhteellisen vaihtelevaa, voimalinjan alusta täynnä raivauksen jäljiltä olevaa oksaa, rinkka aivan liian painava, voimat lopussa ja henkinenkin kantti koetuksella. Ja selvittiinhän siitä. Täällä sitä ollaan kirjoittamassa blogia monen vuoden ja monien muiden koettelemusten jälkeen.

Jari Sarasvuo on sanonut, että kehittyminen tapahtuu epämukavuusalueella. Vaikkei Jarista tykkäisi, niin vaikea on väittää vastaankaan. Kun tekee juuri sen ylityksen, jota ei enää jaksaisi ja johon ei ikinä uskonut pystyvänsä, yltää huippusuoritukseen. Konkreettisesti: Aina, kun kurottaa ylemmäs, kuin mihin yltää, tapahtuu kasvua. Uskon, että on terveellistä välillä kilvoitella itsensä kanssa ihan tarkoituksella. Joskus elämä taas heittelee ja rankat kokemukset kohtaavat pyytämättä ja yllättäen, kuten sanonta kuuluu.

Eräs toinen tärkeimmistä keskustelukumppaneistani kysyy kuin ohimennen: "Mikä on - tai on ollut - elämäsi vaikein asia? Miksi?" Ihmisten tärkeimpiä arvoja kysyttäessä on yhdessä gallupissa saatu vastauksiksi terveys, perhe ja rakkaus, toisessa huolenpito. Loogista olisi arvioida vaikeimmaksi asiaksi joku näitä asioita uhannut asia.

Vaikka kokemuspiiriini kuuluu liuta kertomuksia, jotka liittyvät sairastumisiin, eroihin ja kuolemaankin, ja joista toiset ovat yksinkertaisesti käsittämättömiä ja epäreiluja, täytyy myöntää, että ne eivät pääse tälle listalle. Rankka kokemus jättää aina jäljen, ne ovat kasvattaneet, mutta yksikään ei ole pistänyt minua miettimään elämää ja asioita uusiksi laajalla rintamalla. Aina on selviytymisstrategia ollut olemassa ja aina on selvitty.

Vaikeinta on ollut, kun jotain sellaista on tapahtunut tai on ollut käynnissä, mihin ei ole ollut työkaluja tai toimintastrategiaa. Kun ei tiedä, missä on vika, jotta voisi sen korjata. Kun ei hahmota kokonaisuutta, johon tukeutua. Kun huomaa, että itsessäkin on vielä tutkimattomia sopukoita. Kun huomaa, että loppujen lopuksi olen tämän asian kanssa ihan yksin. Kun yrittää ja erehtyy, harhautuu ja löytää. Havaitsee, etteivät vanhat keinot toimi, etteivät vanhat ajatusmallit päde. Kun mitään yhtäkkistä ei tapahdu, vaan kehitys tapahtuu vähitellen, hiipien. Kun etsiminen ei vaadi isoa yhtäkkistä ponnistusta, vaan pitkäjänteistä, sisukasta uskomista asioiden selviämiseen. Kun se suuri määrä sisua, joka on aina ollut käytössä, ei tunnu aivan riittävän.

Omalla kohdallani kyseiset tunteet liittyvät niinkin arkiseen asiaan kuin opintoihin ja niiden päättämiseen, kuten olen aiemmin kertonut. Epäromanttista, ehkä kevyenkin kuuloista, mutta totta. Noin yleisesti ottaen opiskelu voi ja pitää olla haastavaa, mutta elämän vaikein asia? Tiedän, että kehen tahansa ystäväpiiriini kuuluvaan entiseen tai nykyiseen opiskelijaan vertaamalla asia aiheuttaa ihmetystä: "Onhan / Olihan se haastavaa, mutta..?"

Kyse ei kait olekaan lopulta siitä, mikä vaikein asia on ollut. Ehkä tärkeämpää on miettiä syitä kuin asiaa, johon haasteet ovat heijastuneet. Kun hahmottaa asiayhteyden ja kysyy miksi, alkaa vastauksia tulla. Ei virtanaan, mutta yksitellen putkahdellen silloin tällöin. Kokee ihmetystä, mutta alkaa ymmärtää. Kasvaa, kehittyy ja tulee taas vähän paremmaksi ihmiseksi.

Hienointa vaikeuksissa on niiden voittaminen ja jälkikäteen niiden muisteleminen. Hankalissa tilanteissa veljelläni on tapana sanoa: "Parasta tässä on, että vuoden päästä tämä on vain muisto, jota pienellä huvittuneisuudella kertaamme." Samaan tähtää kait ohjaajani kannustus: "Ei kun kohti uusia vastoinkäymisiä!" Elämä jatkuu.

Apulannan Hiekka alkaa ihmetyksellä: "Vaikee löytää, kun ei tiedä mitä etsitään. Vaikee suunnistaa, kun ei nää yhtään mitään." Sarasvuon opein vastaus voisi kuulua: "Päästä irti menneestä, mene epämukavuusalueelle." Löydä jotain uutta ja parempaa. Opi tuntemaan itseäsi vähän lisää. Ota seuraava askel. Uskalla.