AmO-opinnot ovat alkaneet vauhdilla!  Kokoonnumme lähiopintoihin keskimäärin kaksi kertaa kuussa. Helppo homma, oli moni Feeniks-ryhmän jäsen ajatellut etukäteen. Luulot otettiin kuitenkin heti pois, kun aloimme kirjoittaa ensimmäistä oppimistehtäväämme kasvatustieteen luonteesta.

Eniten minut on yllättänyt lähdekirjallisuuden epätäsmällisyys verrattuna luonnontieteisiin, jotka ovat itselle tutumpia. Toisaalta projektinjohtamisessa ja taloustieteessä on paljon sovellettua, mikä yhdistää oman taustani kasvatustieteisiin. Kasvatustieteissä vältetään malleja ja ohjeita, joihin taas töissäni usein turvaudutaan. Toisaalta sieltä voisi välillä ottaa arkeen opiksi toimijoiden näkökulmaan keskittymisen lopputulokseen keskittymisen sijaan.

Tutustuin Siri Turusen pro graduun (2020), jonka aiheena oli narratiivinen opetus eli kertomuksellisuuden käytöstä opetuksesta. Aihe oli mielestäni kiinnostava, sillä olen huomannut työssäni ihmisten oppimisen tehostuvan huomattavasti, kun uusi asia linkittyy kerrottuun tarinaan tai esimerkkiin tai parhaimmillaan jotenkin henkilön omaan elämään. Uutta minulle oli havaita, että narratiivien käyttöön on olemassa määriteltyjä metodeja, joihin olisi mukava jatkossa tutustua. Samoin uutta oli, että kun opittava asia kytketään tarinaan, se tehostaa oppimista, kun oppija saa tarinan kautta luvan päästää irti omista rajoitteistaan opittavan asian suhteen.

Feeniks-opintopiirimme sai työstettäväksi behavioristisen, biologisen ja kognitiivisen ihmiskäsityksen. Jokaisessa ihmiskäsityksessä on näkemykseni mukaan omia puutteitaan, mutta yhdessä ne muosdostavat mielenkiintoisen kokonaisuuden ja näkökulman ihmisen hahmottamiseen.

Behavioristisessa ihmiskäsityksessä uskotaan, että jokaisen voi saada oppimaan mitä vain, kun on tarpeeksi aikaa. Jokainen on siis ns hyvää matskua opettajalle. Opetus perustuu kaikentietävän opettajan osaamiseen ja oppiminen tapahtuu palkitsemalla toivottavaa käytöstä ja rankaisemalla epätoivottavasta käsityksestä. 

Biologisen ihmiskäsityksen mukaan ihminen on kehittynyt evoluution kautta ja siksi ihminenkin toimii vaistonvaraisesti, vaikka on eläinlajeista kehittynein. Mieleen jäi ajatus eläinten halusta suojella nimenomaan perimää, mikä näkyy esimerkiksi linnun tarpeesta suojella koko parvea hyökkääjiltä. Opetuksessa uskotaan oppimiskyvyn olevan peritty ominaisuus eikä täyttä potentiaalia ehkä saavuteta.

Kognitiivinen ihmiskäsitys kuvaa henkilön aktiivisena tietokoneena, joka työstää ympäristöstä saatua tietoa, mutta joka reagoi myös ärsykkeisiin. Feeniks-opintopiirimme näki tässä yhtymäkohtia nykymaailmaan mm. työelämän vaatimusten (suurten kokonaisuuksien haltuunotto ja työstäminen), reflektointitaidon vaatimusten (tilannekuvan hahmottaminen) sekä elinikäisen ja itseoppimisen kautta.

Opintojaksosta jäi minulle mieleen ymmärrys maailman muutoksesta. Käsitykset kehittyvät ja uusia tulee, joten on tärkeää ymmärtää kulloisestakin muoti-ilmiöstä oleelliset asiat. Oppimisen edellytyksistä mieleen jäi oppijan lähtötilanteen ymmärtämisen tärkeys, jotta opetuksella saadaan parhaat mahdolliset tulokset.

Opetusmenetelmistä koin karikatyyrin ja käsitekartan yhdistelmän olevan tehokas. Karikatyyli on visuaalinen ja se nostaa oleelliset asiat esiin. Toisaalta yksityiskohdat voivat jäädä ymmärtämättä. Käsitekartasta voi olla vaikea hahmottaa isoa kuvaa, mutta siitä on helppo hahmottaa nopeasti kokonaisuus yksityiskohtineen.

Jäin vielä miettimään, kuinka sovellaan oppimaani juuri opettajan roolissa. Lisäksi jäin pohtimaan, kuinka saisin hahmotettua kaikkien opiskeltujen ihmiskäsitysten ydinkohdat kokonaisuutena. Eniten mieleen jäivät luonnollisesti itse työstetyt osuudet.

Oppijan luontaisten ominaisuuksien käyttäminen opetuksessa jäi mieleen suurimpana löytönä tästä kokonaisuudesta. Se vaatii keskittymistä yksilöön ja asettumista hänen tilanteeseensa ja näkökulmaansa, mutta tuo varmasti tuloksia. Lähtötilannetta on myös hauskaa ajatella ns. salapoliisitehtävänä. Mistä juuri tuo henkilö on kiinnostunut? Mitä juuri hän on kokenut? Millä saan hänet oppimaan juuri tämän tärkeän asian?

Seuraavaksi koulutuksen yhteiskunnallisesta merkityksestä: koulutusjärjestelmää ja -politiikkaa. Hui!