tiistai, 1. kesäkuu 2021

Kasvatustiede tieteenalana

AmO-opinnot ovat alkaneet vauhdilla!  Kokoonnumme lähiopintoihin keskimäärin kaksi kertaa kuussa. Helppo homma, oli moni Feeniks-ryhmän jäsen ajatellut etukäteen. Luulot otettiin kuitenkin heti pois, kun aloimme kirjoittaa ensimmäistä oppimistehtäväämme kasvatustieteen luonteesta.

Eniten minut on yllättänyt lähdekirjallisuuden epätäsmällisyys verrattuna luonnontieteisiin, jotka ovat itselle tutumpia. Toisaalta projektinjohtamisessa ja taloustieteessä on paljon sovellettua, mikä yhdistää oman taustani kasvatustieteisiin. Kasvatustieteissä vältetään malleja ja ohjeita, joihin taas töissäni usein turvaudutaan. Toisaalta sieltä voisi välillä ottaa arkeen opiksi toimijoiden näkökulmaan keskittymisen lopputulokseen keskittymisen sijaan.

Tutustuin Siri Turusen pro graduun (2020), jonka aiheena oli narratiivinen opetus eli kertomuksellisuuden käytöstä opetuksesta. Aihe oli mielestäni kiinnostava, sillä olen huomannut työssäni ihmisten oppimisen tehostuvan huomattavasti, kun uusi asia linkittyy kerrottuun tarinaan tai esimerkkiin tai parhaimmillaan jotenkin henkilön omaan elämään. Uutta minulle oli havaita, että narratiivien käyttöön on olemassa määriteltyjä metodeja, joihin olisi mukava jatkossa tutustua. Samoin uutta oli, että kun opittava asia kytketään tarinaan, se tehostaa oppimista, kun oppija saa tarinan kautta luvan päästää irti omista rajoitteistaan opittavan asian suhteen.

Feeniks-opintopiirimme sai työstettäväksi behavioristisen, biologisen ja kognitiivisen ihmiskäsityksen. Jokaisessa ihmiskäsityksessä on näkemykseni mukaan omia puutteitaan, mutta yhdessä ne muosdostavat mielenkiintoisen kokonaisuuden ja näkökulman ihmisen hahmottamiseen.

Behavioristisessa ihmiskäsityksessä uskotaan, että jokaisen voi saada oppimaan mitä vain, kun on tarpeeksi aikaa. Jokainen on siis ns hyvää matskua opettajalle. Opetus perustuu kaikentietävän opettajan osaamiseen ja oppiminen tapahtuu palkitsemalla toivottavaa käytöstä ja rankaisemalla epätoivottavasta käsityksestä. 

Biologisen ihmiskäsityksen mukaan ihminen on kehittynyt evoluution kautta ja siksi ihminenkin toimii vaistonvaraisesti, vaikka on eläinlajeista kehittynein. Mieleen jäi ajatus eläinten halusta suojella nimenomaan perimää, mikä näkyy esimerkiksi linnun tarpeesta suojella koko parvea hyökkääjiltä. Opetuksessa uskotaan oppimiskyvyn olevan peritty ominaisuus eikä täyttä potentiaalia ehkä saavuteta.

Kognitiivinen ihmiskäsitys kuvaa henkilön aktiivisena tietokoneena, joka työstää ympäristöstä saatua tietoa, mutta joka reagoi myös ärsykkeisiin. Feeniks-opintopiirimme näki tässä yhtymäkohtia nykymaailmaan mm. työelämän vaatimusten (suurten kokonaisuuksien haltuunotto ja työstäminen), reflektointitaidon vaatimusten (tilannekuvan hahmottaminen) sekä elinikäisen ja itseoppimisen kautta.

Opintojaksosta jäi minulle mieleen ymmärrys maailman muutoksesta. Käsitykset kehittyvät ja uusia tulee, joten on tärkeää ymmärtää kulloisestakin muoti-ilmiöstä oleelliset asiat. Oppimisen edellytyksistä mieleen jäi oppijan lähtötilanteen ymmärtämisen tärkeys, jotta opetuksella saadaan parhaat mahdolliset tulokset.

Opetusmenetelmistä koin karikatyyrin ja käsitekartan yhdistelmän olevan tehokas. Karikatyyli on visuaalinen ja se nostaa oleelliset asiat esiin. Toisaalta yksityiskohdat voivat jäädä ymmärtämättä. Käsitekartasta voi olla vaikea hahmottaa isoa kuvaa, mutta siitä on helppo hahmottaa nopeasti kokonaisuus yksityiskohtineen.

Jäin vielä miettimään, kuinka sovellaan oppimaani juuri opettajan roolissa. Lisäksi jäin pohtimaan, kuinka saisin hahmotettua kaikkien opiskeltujen ihmiskäsitysten ydinkohdat kokonaisuutena. Eniten mieleen jäivät luonnollisesti itse työstetyt osuudet.

Oppijan luontaisten ominaisuuksien käyttäminen opetuksessa jäi mieleen suurimpana löytönä tästä kokonaisuudesta. Se vaatii keskittymistä yksilöön ja asettumista hänen tilanteeseensa ja näkökulmaansa, mutta tuo varmasti tuloksia. Lähtötilannetta on myös hauskaa ajatella ns. salapoliisitehtävänä. Mistä juuri tuo henkilö on kiinnostunut? Mitä juuri hän on kokenut? Millä saan hänet oppimaan juuri tämän tärkeän asian?

Seuraavaksi koulutuksen yhteiskunnallisesta merkityksestä: koulutusjärjestelmää ja -politiikkaa. Hui!

tiistai, 4. toukokuu 2021

Salainen puutarha

Tiedätkö Burnettin klassikkokirjan sadan vuoden takaa? Orpotyttö Mary muuttaa setänsä luoksen keskelle nummia. Pihalla on muurein ympäröity alue, jonne ei pääse. Sinne Mary kuitenkin keksii reitin ja löytää samalla aivan uuden ihmeellisen maailman, joka lopulta vaikuttaa kaikkiin hänen ympärillään.

Salainen puutarha on ollut useamman kerran mielessäni tänä vuonna. Tänään aloitin ammatillisen opettajan koulutuksen Hämeen ammattikorkeakoulussa ja huomasin, että tästäkin avautuu aivan uusi maailma, jonka avautuminen toivottavasti vaikuttaa positiivisesti myös ihmisiin ympärilläni. Tunnen muutamia AmO:n suorittaneita ja he poikkeuksetta kertovat innoissaan opinnoistaan. Odotukseni ovat korkealla!

Aiotko opettajaksi, minulta on hämmästyneenä kysytty useamman kerran, kun olen kertonut kouluttautumissuunnitelmistani. Varsinainen opettajan ammatti ei ole suunnitelmissani. Teen työkseni projekteja ja koen, että niissä on tärkeää, että saa porukan nopeasti mukaan, oppimaan toisiltaan ja opettamaan omaa osaamistaan laajemmalle. Yhteisen ymmärryksen kasvattamista. Uskon, että näiden opintojen jälkeen osaan entistä paremmin saada tämän prosessin käyntiin.

Koulutusten rikkaus on uudet ihmiset. En ole ollut koskaan kovin iso opintopiirien ystävä, mutta meidän ryhmä vaikuttaa todella hyvältä! Olemme erilaisia, mutta meitä yhdistää ainakin pari asiaa: Olemme innostuneita uuden edessä ja arvostamme hands-on opettamista konkretian kautta. Olemme siis Feeniks, joka on uudistumisen ja elinvoiman symboli.

Jo lapsena suhtautumiseni päiväkirjoihin oli hieman kahtalainen: mieluusti kirjoittelin yksityiskohtaisiakin kokemuksia ylös, mutta jo aika pian halusin päästä eteenpäin ja hävitin kirjoitetut sivut. Nyt testaan vanhan blogialustani käytettävyyttä oppimispäiväkirjana ja olen luvannut itselleni, etten poista edellisiä, kymmenisen vuotta vanhoja tekstejä.

Tervetuloa matkaan!

maanantai, 16. marraskuu 2009

Muutos on mahdollisuus!

Mihin ihmeeseen on haihtunut kaksi kuukautta elämästäni? Ensinnäkin kirjoitin erikoistyön, olin pari viikkoa mielestäni hyvin ansaitsemallani lomalla keräämässä auringonsäteitä sekä valmistauduin tenttiin ja piirin syyskokoukseen. Ja hupsista! Ollaan marraskuun puolivälissä.

Blogin kirjoittaminen lähti aikoinaan tarpeesta käydä läpi omaa muutosprosessia. Olin tehnyt päätöksen jättäytyä pois piirinjohtajan tehtävästä ja se mietitytti kovasti. Sinänsä tiesin, että ratkaisu on oikea sekä minun että piirin kannalta ja että ajankohta on myös mitä mainion. Kuitenkin mietin, että onko piirin nyt sellaisessa "kunnossa", että sen voi siirtää seuraajille ja että onko sellaisia seuraajia, jotka ovat valmiit piirin harteilleen ottamaan.

Tällaisissa asioissa on kiva huomata olleensa kovasti väärässä tai ihan turhaan huolissaan. Ulkoisesti tämä näkyi jo syyskokouksessa, jossa tulevat piirinjohtajat ja tuleva hallitus esittäytyi lippukunnille valintansa jälkeen. Tässä on se ryhmä, joka tätä purtta ohjastaa vuoden vaihteesta eteenpäin! Parasta on kuitenkin ollut kokea muutos piirihallituksen kokouksessa. Väittäisin, että pihan jäsenet ovat ottaneet entistä enemmän vastuuta niin omasta toiminnanalastaan kuin piirin kokonaisuudesta. Voisiko tämä muuten johtua osaltaan myös siitä, että väistyvä piirinjohtaja on alkanut hieman relata ja antaa tilaa myös muille..?

Muutokseen liittyy kuitenkin myös epävarmuutta, vaikkakin eri tavalla kuin ennen. Osaanko perehdyttää seuraajani juuri oikealla tasolla - ei liikaa, muttei liian kevyestikään? Osataanko piirissä kääntää uusien ihmisten tuoma muutos voimaksi ja vahvuudeksi? Voisinko minä vaikuttaa tähän jotenkin? Onko jotain, mikä on unohtunut tehdä tai kertoa?

Ilmassa on myös haikeutta: viimeinen piirihallituksen kokous, viimeinen uuden lippukunnan ensimmäinen lupauksenanto, viimeiset lippukunnan synttärit, viimeiset kuulumiset megakurssilta, viimeinen keskustelu toiminnanjohtajan kanssa, (ensimmäinen ja) viimeinen mamu-hankkeen ohjausryhmän kokous, viimeiset joulukortit piirinjohtajana... Aika pinnallista, mutta loppua kohden asiat konkretisoituvat.

Haikeuden ja epävarmuuden keskellä minua helpottaa tieto, että päätös on tehty ja enää ei ole paluuta. Muistan myös lähtökohdan: sekä minä, että piiri kaipasimme muutosta. Tässä se nyt on! Otetaan siitä kaikki irti!

Harppaus uuteen tulee olemaan täynnä iloa, uuden opettelua, mutta myös tuskaa ja toiveita vanhaan palaamisesta. Mutta se on sittenkin mahdollisuus johonkin uuteen ja parempaan.

sunnuntai, 6. syyskuu 2009

Resepti kaaoksen hoitoon

Syksy on alkanut. Minun syksyni on jo vuosia tunnistanut alkaneeksi, kun tiivissä tahdissa alkaa tapahtua: piirihallituksen syysseminaari, kummipojan synttärit, töissä ihmiset palaavat lomiltaan, syksyn tenttiviikko ja niin edelleen. Yksinkertaisesti vain kauhea hässäkkä, kun kaikki asiat, jotka syksyn aikana aikoo saada aikaan, täytyy saada alulle. Kalenteri täyttyy, todo-lista on pitkä kuin nälkävuosi ja tuntuu, että kun kaksi asiaa saa hoidettua, kolme uutta tulee tilalle. Kalenterin, saapuneiden viestien ja puheluiden hallinta on melkoisen haastavaa.

Tänä syksynä olen harjoitellut priorisointia. Juuri silloin, kun paine asioiden hoitamisen suhteen kasvaa ja tuntuu, että kaikki kaatuu päälle, en normaaliin tapaa alakaan vain toimimaan entistä kiivaammalla tahdilla ja pidemmällä päivällä, vaan rauhoitun. Istun alas, laitan vaikka silmät kiinni ja mietin, että mitkä asiat ovat oikeasti tärkeitä. Kun oikeasti tärkeät asiat ovat mielessä, mietin niiden keskinäisen tärkeysjärjestyksen. A vot! Homma on yhtäkkiä selkeämpää! Miksi ihmeessä aikuisikää pitää kulua kymmenen vuotta ennen kuin hiffasin tämän yksinkertaisen asian?!

Toinen harjoitteeni on koskenut tarpeeksi hyvin tekemistä. Tapanani on jäädä hinkkaamaan asioita aika pitkään. Tavoitteena on täydellinen lopputulos, jolloin sata asiaa jää vastaavasti huonolle hoidolle. Paine kasvaa ja rima nousee entisestään, kun asioita ei saa valmiiksi. Kaaos on valmis. Jo haalariharjoittelussa raksalla Hitsari-Arska opetti, että työhön pitää aina orientoitua ennen tehtävän aloittamista noin tupakan polton ajan verran. Arska tuprutteli ja siinä yhdessä mietimme, miten homma kannattaa hoitaa, jotta se tulee tehtyä asiallisesti ja kerralla kuntoon. Olen taas yrittänyt alkaa järjestelmällisesti Arskan tavoille röökaamista lukuun ottamatta.

Kiireessä ja paineessa unohtaa usein toiset ihmiset. Kaikki mitä tekee, vaikuttaa toisiin henkilöihin, heidän todo-listoihinsa, sähköposteihinsa ja kalentereihinsa. Jos heille ei kerro, missä mennään ja milloin olisi odotettavissa valmista, aiheuttaa turhaa epävarmuutta ja -tietoisuutta. Pahinta on, jos omaa epärealistisuuttaan lupailee tuotoksiaan tietyssä aikataulussa, joka ei sitten toteudukaan, mutta tämä jää kertomatta toisille. He odottavat, turhautuvat ja pitävät itsekkäänä ja ylimielisenä. Hyvää arvostelukykyä ei myöskään osoita, että lupaa jotain ja sitten, kun asia on ajankohtainen, häviää maan alle tavoittamattomiin.

Tiedän omasta kokemuksesta, että kun ihan aidosti haluaa saada asioita aikaiseksi, tulee luvattua kaikenlaista ylitiukassa aikataulussa. Pahinta on, kun tämä yhdistyy huonoon priorisointiin ja ylivilaamiseen. Kun tajuaa, etteivät toiveet toteudukaan, on äärettömän korkea kynnys myöntää tätä muille. Varsinkin, kun se tapahtuu toistuvasti. Kokemus on kuitenkin myös osoittanut, että mitä aiemmin ongelmistaan kertoo, sitä enemmän ymmärrystä saa ja asiat saadaan yhdessä järjestettyä. Ja jos taas pitkittyy, niin mutkistuu...

Tänä vuonna aloin suunnitella syksyn alkua jo kesällä. Kävin reseptini useaan kertaan läpi: priorisointi, orientointi ja tarkoituksen mukainen oikea-aikainen viestintä. Tämä on ehkä paras syksyn aloitus ikinä! Viime viikko meni uurastaessa tenttien kanssa ja tulevan viikon panostus on muutaman kurssin aloitusluennoissa. Elämän painopiste on opinnoissa, mutta myös partiolle on aikaa. Teen kerralla yhtä asiaa, mutta yritän pitää ihmiset tietoisina siitä, missä mennään muiden suhteen.

Alkusyksyn ohjelmaan on mahtunut syysseminaarin lisäksi itse tehtyä ruokaa, kummilasten tapaamisia, kirjan lukemista ja oopperailtoja. Kun innostun jostain partioasiasta, meinaan taas hukkua sen pauloihin pyörittelemään ja pallottelemaan. Sitten muistan: priorisointi, orientointi ja tarkoituksen mukainen oikea-aikainen viestintä. 

Paljon on jo muuttunut. Elämään on tullut laatua. Kiireen tuntu on muuttunut erilaiseksi, hallittavammaksi. Elämässä on edelleen haasteita. Ne ovat vain selkeämpiä ja konkreettisempia, saavutettavampia siis. Elämässä on iloa - onnistumisista ja kaikesta siitä kivasta, joka nyt mahtuu elämään ja joka ennen puuttui.

sunnuntai, 9. elokuu 2009

Myyntiä kehiin!

Asiakas on sellainen taho, joka tilaa tai voisi tilata sen tuotteen (tavaran tai palvelun), jota tuottaja tarjoaa. Piirit tarjoavat palveluitaan jäsenilleen, joten lippukunnat ovat siis piirien asiakkaita. Samalla logiikalla piirit ja muut jäsenyhdistykset ovat keskusjärjestön asiakkaita. Tämä ei poista sitä, että partiossa on tarkoitus tukea lasten ja nuorten kasvua.

Tiedän, että taloushömppäasiakasvertaus saa monen niskakarvat pystyyn. Ei partio ole mikään firma! Ei tällä päde samat lainalaisuudet! Tosiasiassa asiakasajattelu sopii partioon erittäin hyvin. Yrityksiäkin on erilaisia, joten teorioita pitää soveltaa joka tapauksessa. Ja toki pitää ottaa huomioon, ettei tulosta mitata rahassa. Ehkä vaikuttavuudessa? Partio onnistuu sitä paremmin mitä useampaa lasta ja nuorta se kasvattaa, mitä pidempään se kasvattaa ja mitä paremmin se kasvattaa.

Kun kerran voimme olla näistä yhtä mieltä, palataan takaisin asiakasvertaukseen. Piirin tehtävä ja olemassaolon tarkoitus on kait palvella asiakastaan. Ja niinhän me teemme! Koulutusta annetaan ja ohjelmatapahtumia järjestetään. Tuotekehitys on nähdäkseni tässä järjestössä kunnossa. Minulla ei ole mitään syytä epäillä, että partio-ohjelma tai koulutusjärjestelmä olisi jotenkin tosi pielessä. Ja kyllä viestinnällä ja aluetyölläkin on omat tuotteensa.

Jos kuitenkin hieman kriittisesti tutkimme systeemiämme, on aika helppo havaita, että vähän paremmissakin piireissä, joskus keskusjärjestössäkin, loistava tuote ei tarpeeksi usein löydä asiakastaan. Ja jos vielä tarkemmin katsomme, tuote ei kohtaa sitä asiakasta, jolle siitä olisi eniten hyötyä.

MIkä ihme neuvoksi? Tuote on kunnossa. Olemme jopa tajunneet, että lippukunta on kingi, kuten Lounais-Suomessa sanotaan. Teemme markkinatutkimusta ja meillä onkin supertilastot vuosiselosteiden ja muiden kyselyjen kautta asiakaskunnastamme. Markkinointiakin harrastetaan lehdissä, netissä, flyereilla, kirjeillä, täsmäsähköposteilla ja ties vaikka millä.

Emme ole tehneet myöskään sitä virhettä, ettemme perustaisi asiakastyytyväisyydestä. Asiakkaamme kokoontuvat kerran, pari vuodessa yhteen - vaikkakin omistajaroolissaan - ja palautteelle on oiva mahdollisuus. Itse asiassa mahdollisuus on vaikuttaa myös suoraan tulevaisuuteen. Ja oletteko olleet partiotapahtumassa, jossa ei tavalla tai toisella olisi pyydetty palautetta ja jonka pohjalta toimintaa ei kehitettäisi?

Vaikka asioita voi aina kehittää, väitän, että kaikki edellä mainitut asiat ovat kunnossa, ainakin tarpeeksi. Jotain kuitenkin puuttuu. Rubanovitch ja Aalto toteavat jotenkin tähän tapaan: "Yritykset voivat vastata nykyajan asiakkaiden tarpeita, mikäli ne muuttavat organisaatiotaan tilausten vastaanottajista myyntiorganisaatioiksi. Tuloksiin vaikuttaa myös myyntiorganisaation yhteistyö muun organisaation kanssa." Me emme siis myy!

Ei pidetä tuotteittamme piilossa. Aletaan piirimyyjiksi! Miten sitten? Täytyy vähän pohtia. Siispä Ouluun ja Rovaniemelle hakemaan vastauksia...