Mihin ihmeeseen on haihtunut kaksi kuukautta elämästäni? Ensinnäkin kirjoitin erikoistyön, olin pari viikkoa mielestäni hyvin ansaitsemallani lomalla keräämässä auringonsäteitä sekä valmistauduin tenttiin ja piirin syyskokoukseen. Ja hupsista! Ollaan marraskuun puolivälissä.

Blogin kirjoittaminen lähti aikoinaan tarpeesta käydä läpi omaa muutosprosessia. Olin tehnyt päätöksen jättäytyä pois piirinjohtajan tehtävästä ja se mietitytti kovasti. Sinänsä tiesin, että ratkaisu on oikea sekä minun että piirin kannalta ja että ajankohta on myös mitä mainion. Kuitenkin mietin, että onko piirin nyt sellaisessa "kunnossa", että sen voi siirtää seuraajille ja että onko sellaisia seuraajia, jotka ovat valmiit piirin harteilleen ottamaan.

Tällaisissa asioissa on kiva huomata olleensa kovasti väärässä tai ihan turhaan huolissaan. Ulkoisesti tämä näkyi jo syyskokouksessa, jossa tulevat piirinjohtajat ja tuleva hallitus esittäytyi lippukunnille valintansa jälkeen. Tässä on se ryhmä, joka tätä purtta ohjastaa vuoden vaihteesta eteenpäin! Parasta on kuitenkin ollut kokea muutos piirihallituksen kokouksessa. Väittäisin, että pihan jäsenet ovat ottaneet entistä enemmän vastuuta niin omasta toiminnanalastaan kuin piirin kokonaisuudesta. Voisiko tämä muuten johtua osaltaan myös siitä, että väistyvä piirinjohtaja on alkanut hieman relata ja antaa tilaa myös muille..?

Muutokseen liittyy kuitenkin myös epävarmuutta, vaikkakin eri tavalla kuin ennen. Osaanko perehdyttää seuraajani juuri oikealla tasolla - ei liikaa, muttei liian kevyestikään? Osataanko piirissä kääntää uusien ihmisten tuoma muutos voimaksi ja vahvuudeksi? Voisinko minä vaikuttaa tähän jotenkin? Onko jotain, mikä on unohtunut tehdä tai kertoa?

Ilmassa on myös haikeutta: viimeinen piirihallituksen kokous, viimeinen uuden lippukunnan ensimmäinen lupauksenanto, viimeiset lippukunnan synttärit, viimeiset kuulumiset megakurssilta, viimeinen keskustelu toiminnanjohtajan kanssa, (ensimmäinen ja) viimeinen mamu-hankkeen ohjausryhmän kokous, viimeiset joulukortit piirinjohtajana... Aika pinnallista, mutta loppua kohden asiat konkretisoituvat.

Haikeuden ja epävarmuuden keskellä minua helpottaa tieto, että päätös on tehty ja enää ei ole paluuta. Muistan myös lähtökohdan: sekä minä, että piiri kaipasimme muutosta. Tässä se nyt on! Otetaan siitä kaikki irti!

Harppaus uuteen tulee olemaan täynnä iloa, uuden opettelua, mutta myös tuskaa ja toiveita vanhaan palaamisesta. Mutta se on sittenkin mahdollisuus johonkin uuteen ja parempaan.