Varma keino saada paperipartiolaisen uudelle toimintavuodelle lisäintoa on vierailla leirillä tai retkellä. Viime kesän kohokohta oli oman piirin Kohina Hangossa. Tänä vuonna kohteina olivat espoolaisten, lounaissuomalaisten, eteläkarjalaisten sekä järvisuomalaisten leirit.

Olemme piirihallituksessa ottaneet tavaksi vierailla ainakin yhdellä oman piirin lippukunnan tai alueen leirillä kesässä. Ennen loman alkua tulleiden leiri-ilmoituksen pohjalta jokainen valitsee omiin aikatauluihinsa ja kesäsuunnitelmiinsa sopivan vierailukohteen ja raportoi sitten näkemästään piirihallituksen sähköpostilistalle. On aika mahdoton ajatus, että pestinsä aikana ehtisi vierailemaan jokaisen alueen - saatikka sitten jokaisen lippukunnan - tapahtumassa, mutta näin jakautumalla ja jalkautumalla piirihallituskin pysyy ajan tasalla meidän asiakkaiden eli lippukuntien tilanteesta.

Mitä ihmeellistä sitten leireissä on? Kun kohdeikäryhmältä, varsinkin nuoremmasta päästä, käy kysymässä parhaita leirijuttuja, vastaus on yleensä uiminen, karkinsyöminen tai joku muu oheistoiminto. Huvittavaa varsinkin, jos on juuri käynyt tutustumassa suurella vaivalla rakennettuihin köysiseikkailu-, ruoanlaitto-, kädentaito-, maailmanmatkaaja- tai vesiaktiviteetteihin. Uskon kuitenkin, että leiriä jälkeenpäin muistellessa lempikarkit unohtuvat ja muistot liittyvät siihen puukkoon, jota ei saanut aivan valmiiksi (mutta jonka aion viimeistellä heti kotona), siihen haikkiin, jonka ruokarastilla tehtiin herkkupitsaa trangialla tai siihen tositosi jännittävään köysikiikkuun, johon en melkein uskaltanut mennä, mutta meninpä sittenkin ja se oli aivan mielettömän siistiä.

Jos leiriolosuhteissa koetellaan osallistujia, myös järjestäjät testaavat rajojaan. Kuvaan kuuluu kait vakiona jonkinasteinen säätö, lyhyet yöunet sekä yllättävät tilanteet. Yhteistyö, ystävyys ja avunanto näyttävät uusia piirteitä normielämän ulkopuolella.

Parasta leireissä ja muissa partiotapahtumissa ovat kuitenkin kohtaamiset. Ihmisten ja asioiden erilaisuus tuo hienoa dynamiikkaa. Keskustelut vievät taas askelen lähemmäs maailmanrauhaa. Tuli nuolee puita pimenevän illan sylissä telttasaunan pesässä ja luo ihanaa rauhaa. Meri lyö aaltonsa rantakallioihin ja muistuttaa, että elämää on myös jossain siellä aavan takana. Maailma on nyt ja aina, tässä ja muualla.

Vierailijan näkökulmasta leiri on ehkä liiankin usein tekniikkaa: vedettyjä putkimetrejä, lihapullien määriä, aikataulujen synkronointia ja aktiviteettien läpäisyaikoja. Onneksi myös Pertsoja, niitä liian pitkäksi venähtäneitä keskusteluja johtajakahvilan hämyssä ja leiripoluilla, paljussa löllöilyä, leirien tavoitteiden pohtimista, pillimehupoikia, suolla steppaamista sekä torniin kiipeämistä.

Tänä vuonna Sherlock ja Watson etsivät leireiltä aineksia onnistuneen piirileirin ja aluetyön resepteihin. Molempien päät ovat varmaan toistaiseksi ihan pyörällä, mutta hetken päästä asiat järjestäytynevät uusiksi kokonaisuuksiksi ja ideoiksi. Nyt muistivihko hetkeksi kiinni ja muita asioita kehiin. Palataan ainakin aluetyöhön jossain vaiheessa lisää.